Paikka, jonne soittaa
Olen ollut noin seitsemän vuotta mukana FinFamin toiminnassa. Mukaan tulemista ehdotettiin jo aikaisemmin, mutta en osannut tarttua, kun en tiennyt, mitä tämä voi tarjota. Noin 2017–2018 uskaltauduin mukaan ensimmäistä kertaa Kiteen vertaisryhmän kautta.
Se oli oikein hyvä kokemus. Siellä kaikki tulivat niin tutuiksi, että edelleen tuntuu siltä kuin menisi kotiinsa. Kiteen ryhmän jälkeen kävin Joensuussa kymmenen kertaa kestäneen Prospect-ryhmän. Sekin vertaisryhmä jäi elämään ja pidämme edelleen yhteyttä. Olen käynyt myös päihdeläheisten ryhmässä ja nyt viime vuodesta lähtien musiikkiryhmässä. Koko ajan olen saanut keskustelutukea ja muuta omaisneuvontaa.
Jälkikäteen ajateltuna minulle olisi tehnyt hyvää lähteä mukaan jo paljon aikaisemmin, kymmeniä vuosia sitten. Jos olisin tiennyt, miten paljon apua tästä on, olisin tullut.
Se, että kuunnellaan, se että on jotain mihin tietää voivansa soittaa, se että on jotain mikä pysyy, on korvaamatonta tukea kriisitilanteissa.
Kannustaisin kaikkia heitä, jotka vähän pohtivat tulemaan mukaan. Itse älysin heti olevani paikassa, jossa saan olla oma itseni.
Keskustelun avulla oman elämän päälle
Omista asioista puhuminen on tietysti aluksi pelottavaa ja se kynnys on ylitettävä. Meillä omaisilla on monia vaikeita tunteita, häpeää, syyllisyyttä, joten se kynnys on suuri.
Puhuminen antaa kuitenkin tukea, tärkeitä moneen suuntaan ulottuvia kävelykeppejä. Etenkin silloin, kun itselleni tuli ero viisi vuotta sitten, oli äärettömän tärkeää, että minulla oli paikka, jossa tiesin näkeväni tuttuja ihmisiä, jotka tietävät tilanteeni. Me ihmiset tarvitsemme toisiamme.
FinFamilla on lisäksi niin monia erilaisia ryhmiä. On kokkausta, käsitöitä, pian alkava taideryhmä ja koko ajan pyörivä musiikkiryhmä. Kun tekee jotain samanhenkisessä porukassa, avautuminen on helpompaa.
Keskustelun avulla pääsee takaisin oman elämän päälle. Harrastukset vievät ajatukset muualle omasta tilanteesta. Esimerkiksi laulaessa muistaa sen, että on oikeus kokea iloa, vaikka läheinen sairastaakin. Se ei ole väärin, sillä sitten oma ilo heijastuu takaisin omaan ympäristöön.
Oman elämän löytäminen on prosessi
Saan paljon voimavaroja musiikista, ja harrastan erityisesti laulamista. Olen aloittanut sen nyt uudelleen pitkän ajan jälkeen ja käyn useammassa karaokeryhmässä. Sen lisäksi pidän luonnossa liikkumisesta.
Pitkäaikaisen stressin vuoksi minulla on ollut myös fyysisiä vaivoja. Oman elämän uudelleen löytäminen on ollut todella pitkä prosessi, ja välillä sitä uppoaa takaisin vaikeisiin tilanteisiin. Oma eläminen alkaa kuitenkin aina uudestaan siitä, kun löytää näitä itselleen tärkeitä asioita.
Muistelen usein sitä, kun eräs tuttuni sanoi, että hän on päässyt omaisena siihen asti, että ymmärtää, että ei voi itse omaisen sairaudelle mitään. Mietin, että olen itsekin nyt siinä vaiheessa.
FinFamin toiminnassa olen ollut myös Joen yössä avustamassa ja ajattelen, että haluaisin kouluttautua kokemusasiantuntijaksi ja auttaa muita omalla tarinallani sitten, kun hetki on oikea. Vertaistuki ja ryhmissä toistemme kuuntelu ovat tietysti myös auttamista, ja sitä teemme ryhmissä koko ajan.
Tuntuu, että taas hengittää
Erityisesti musiikkiin minulla liittyy monia unelmia. Olisi tietysti aivan ihana päästä joskus taas esiintymään, ja jakaa sitä jollakin tapaa muille myös tulevaisuudessa. Musiikissa voi purkaa tunteita, kertoa omaakin tarinaansa sanoitusten kautta.
Laulamisen suhteen minulla oli pitkä vuosien tauko. Aikaisemmin se oli minulle niin kuin hengittäminen, ja nyt sitä on pitänyt opetella uudestaan. Ja nyt tuntuu taas siltä, että hengittää.
Unelmoin myös siitä, että ymmärrämme ja muistamme sen, että kaikesta huolimatta elämä on elämisen arvoista. Ilonpilkahdukset tekevät elämästä elämisen arvoisen.
– Kaija Mustonen –